No niin, nyt on jo kaikenlainen eksotiikka elämästäni hävinnyt sillä istun turvallisesti täällä Torpparintiellä kirjoittelemassa tätä juttua Nelli-koira vieressäni. Vielä kuitenkin pari sanaa ja kuvaa tuolta pikavisiitiltäni Hong Kongissa.
Laskeuduin siis Hong Kong:in lentokentälle vappuaattona ja vaikka oli vasta varhainen aamu, niin ilma tuntui jo mukavan lämpimältä. Lentokentällä löysin lopulta taksijonoon, jossa virkailija osoitti minulle taksin. Olenkin saanut reissullani huomata että taksit ja niiden kuljettajat kertovat omasta kulttuuristaan kenties enemmän kuin osaavat arvatakaan. Tämänkertaisen taksini kuljettaja oli pieni kiinalainen mies joka ajoi tasaista ylinopeutta koko matkan. Toyota puolestaan oli peräisin sieltä jostakin kahdeksankymmentäluvun alkupuoliskolta ja haisi selvästi tupakalle. Kuskia nauratti kun perillä tarjosin hänelle master card-korttiani. ” Ei rouva, ei me täälläpäin noiden korttien kanssa pelata”. Onneksi sentään oli vaihtanut käteistä jo lentokentällä.
Pitkän unettoman yölennon jälkeen ehdin jo haaveilla kellahtamisesta hotellin pehmeään sänkyyn. Toisin kuitenkin kävi. Olin perillä hotellissa jo ennen aamu yhdeksää jossa minulle ilmoitettiin että huoneisiin pääsee vasta kello yksitoista. Siispä vielä pari tuntia odottelua. Onneksi sentään aamupalaa oli tarjolla hotellin ensimmäisessä kerroksessa. Aamupalaa syödessäni seuraava kulttuurisokki ilmeni vesimelonin muodossa. Tai oikeastaan siinä että se ei maistunut yhtään millekään verrattuna australialaiseen makeaan vesimeloniin. Siis hetkinen, tällaiseltako se vesimelooni maistuu Suomessakin?
Aamiaisen jälkeen lähdin vielä hetkeksi kuljeskelemaan hotellimme ympäristöön ja katselemaan vähän maisemia. Hotellini ei sijainnut ihan keskustan pilvenpiirtäjäviidakossa vaan hieman syrjemmässä, mikä oli turistille silmiä avaava kokemus. Hong Kong ei sittenkään ole se aasialainen Manhattan, ylellisyyden paratiisi johon olin kuvitellut saapuvani. Sivukaduilla oli vieri vieressä pieniä liikkeitä jossa kaupiteltiin kaikenlaisia halpatuotteita, kadunvarressa joku myi juorulehtiä ohikulkijoille, pimeä ja kapea rappukäytävä näytti johdattavan jalkahoitajan luo. Katukeittiöt näyttivät siltä, että huokaisin helpotuksesta, kun muistin että hotellissamme oli oma ravintola.
Seuraava kuva kertoo ehkä parhaiten sen mitä on Hong Kong. On uutuuttaan kiiltäviä pilvenpiirtäjiä jotka tarjoavat rajattomasti mahdollisuuksia rahan liikkumiseen mutta toisaalta on myös rapautuvia kerrostaloja joissa asutaan ahtaasti ja kuivataan pyykit ikkunalaudalla. On valtavia kasinoita kimaltavine kattokruunuineen, mutta on myös likaisia porttikonkeja, joissa paikalliset penkovat roskiksia toiveenaan löytää jotain käyttökelpoista.
Kaiken tämän pohdiskelun jälkeen päätin kuitenkin seuraavana aamuna suunnata sinne länsimaisuuden ja amerikkalaisuuden ytimeen, nimittäin Hong Kongin Disneylandiin. Hotellin lähellä oli iso juna-asema josta pääsi kätevästi yhdellä junanvaihdolla Disneylandin porteille. Siellä iloiset ja huolettomat disneyelokuvien musiikkisävelmät jo toivottivat kävijät tervetulleiksi.
Mikki Hiiri harrastaa extreme-surffailua
Puoleltapäivin oli luvassa myös Disney-paraati, jossa esittäytyivät kaikki tunnetut Disney hahmot eri vuosikymmeniltä.
Ihmemaan Liisa
Toy Story
Paikallisella puutarhurilla oli myös homma hanskassa:
Disneylandissa esitettiin myös leijonakuningas-musikaalia josta ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puuttunut. Lavastuksessa oli myös ripaus kiinalaista näyttävyyttä.
Kirahvi astuu näyttämölle
Happy end.
Päivän päätteeksi lähdin vielä toisen kerran kieppumaan käsittämättömän upeaan vuoristorataan ja jonka jälkeen suuntasin Prinsessa Ruususen aukiolle odottamaan ilotulituksen alkamista. Tällä huvipuistossa siis jokainen ilta päättyy ilotulitukseen.
Seuraavana aamuna päätin suunnistaa Elektroniikka-markkinoille sekä Lady’s marketille eli naistenmarkkinoille. Elektroniikkamarkkinoilla pyörin hetken aikaa ihmettelemässä ruuveja, muttereita ja porakoneita kunnes totesin että etsimääni MP3 soitinta ei taida nyt tältä kadulta löytyä…
Seuraavassa kadunkulmassa sitten näin jotain silmiä hivelevän kaunista… ison keltaisen M-kirjaimen… Mc Donal's! Oi tätä globaalin maailmamme ihanuutta, kaksi päivää olin yrittänyt totutella nuudeleihin ja sienikeittoihin kunnes vihdoin sain korvattua ne isoilla ranskalaisilla ja tuplajuustohampurilaisella. Tuntuipa pitkästä aikaa kotoisalta… tämän jälkeen voisikin syventyä pohdiskelemaan sitä miten suuri osa ruualla ja ruokatottumuksilla itse asiassa on eri kulttuureissa.
Mutta syvällisyydet sikseen, sillä olinhan juuri saapunut paratiisiin. Mc Donal's nimittäin sijaitsi pilvenpiirtäjä-kauppakeskuksessa, jossa oli kaiken kaikkiaan kolmetoista kerrosta (tai siis kaksitoista kerrosta kauppoja ja se kolmastoista kerros oli ravintola). Joten kiertämistä ja ihmettelemistä siis riitti vaatekauppojen, levykauppojen, pelihallien, elokuvateatterin ja kenkäkauppojen viidakossa. Itsekuri oli koetuksella mutta kahdenkymmenen kilon lentorajoitus sentään hillitsi mukavasti ostovimmaa.
Ja kun ylimmissä kerroksissa tilanne alkoi olla jo ”no money” niin ainoa ”funny” oli katsella alas avautuvia maisemia.
Liukuportaatkin olivat sitä pilvenpiirtäjä-sarjaa.
13. kerroksessa palkitsin itseni suklaamousse-annoksella:
Hetken kuluttua ilta alkoi jo hämärtyä joten oli aika palata hotellille pakkaamaan laukkuja. Lentoni kohti Suomenmaata oli lähestymässä uhkaavasti. Näkemiin lämpö ja aurinko, näkemiin Aasia ja Australia!
